Miksi kasviksen pitää näyttää lihalta? – kerro mielipiteesi ruokatrendeistä

Jo pitempään kauppojen hyllyillä ovat vallanneet pinta-alaa erilaiset proteiinituotteet, juomat ja patukat, mutta aimo harppaus lihankorvikemarkkinoilla otettiin eteenpäin viime keväänä, kun markkinoille tuli suomalainen innovaatio, runsasproteiininen kauratuote nyhtökaura.

Tänä syksynä nyhtökaura on saanut rinnalleen ja kilpailijoikseen Härkiksen ja Mifun. Härkis on kasviperäinen vastine jauhelihalle ja Mifu maitoproteiinista valmistettu paistettava lihankorvike. Uutuusruoka-aineet ovat saaneet ainakin ensialkuun hyvän vastaanoton kuluttajien keskuudessa.

Valion Seinäjoen tehtaan valmistaman maitorakeen menestys yllätti siinä määrin, että tuotanto ei alkuun riittänyt vastaamaan kysyntään. Kauhavalla härkäpavusta valmistettu Härkis on puolestaan vaatinut kahdenkymmenen uuden työntekijän palkkaamisen tuotannon käynnistämiseen ja tuoteen saatavuuden turvaamiseen.

Voidaan puhua trendistä, mutta mistä tässä trendissä oikein on kysymys? Kuluttamista tutkiva professori Harri Luomala Vaasan yliopistosta sanoo, että kasvisravinnon viimeaikainen trendistyminen ja valtavirtaistuminen ilmentää kestävän kuluttamisen megatrendiä.

Osallistu keskusteluun

Mistä tässä trendissä oikein on kysymys?

Oletko jo ehtinyt kokeilla uusia tuotteita? Yllätyitkö positiivisesti vai negatiivisesti? Miksi kasvikset eivät voi näyttää kasviksilta ja liha lihalta? Tuleeko uusista villityksistä pysyviä aineksia ruokapöytään?

Artikkelin lähde: http://yle.fi/uutiset/miksi_kasviksen_pitaa_nayttaa_lihalta__kerro_mielipiteesi_ruokatrendeista/9152663 (Google News)

Gluteenittomasta tuli hittiruokaa – suosio hurjassa kasvussa

Gluteenittomien elintarvikkeiden kysyntä on hurjassa nousussa. Päivittäistavarakaupassa gluteenittomien tuotteiden myynti on kasvanut tänä vuonna tammi–elokuussa jopa parikymmentä prosenttia tuoteryhmästä riippuen, kerrotaan sekä SOK:sta että Ruokakeskosta.

– Myös viime vuonna gluteenittomien tuotteiden myynnin kehitys oli samaa luokkaa, valikoimajohtaja Katja Tapio SOK:sta kertoo.

S-ryhmässä kovimmat kasvuluvut, 40 prosenttia, ovat lyöneet gluteeniton pasta ja tummat gluteenittomat ruokaleivät.

Tapion mukaan gluteenittomasta on tullut uusi trendiruokavalio.

– Ihmiset etsivät hyvinvointia, ja moni sellainenkin, joka ei sairasta keliakiaa, on löytänyt gluteenittomista tuotteista sopivia vaihtoehtoja, hän arvioi.

– Myös teollisuus on ajan hermolla. Vaihtoehtoja tulee lisää.

Ostopäällikkö Tiina-Liisa Nirhola Ruokakesko Oy:stä kertoo, että gluteenittomaksi merkittyjen tuotteiden myynti on kehittynyt 15 prosenttia viimeisen vuoden aikana, ja suunnilleen saman verran joka vuosi lisää jo 11 vuoden ajan.

– Gluteenittoman leivän myynti on kasvanut tänä vuonna 18,5 prosenttia ja viime vuonna 17 prosenttia.

Ruokakeskon valikoimissa on tuhansia tuotteita ja lisää tulee koko ajan. Myynnin euromäärissä gluteenittomat tuotteet ovat jo ohittaneet kotipaistotuotteet.

Ruokakesko pyrkii laskemaan gluteenittomien tuotteiden hintaa nykyistä alemmaksi muun muassa tuotekehityksellä yhteistyössä teollisuuden kanssa.

– Tavoitteena on päästä lähemmäksi hintatasoa, joka on vastaavilla gluteenittomilla tuotteilla.

K-kaupoista gluteenittomia leipätuotteita ostavat erityisesti 35–64-vuotiaat yksinasujat ja lapsiperheet.

Nirholan arvion mukaan gluteenittomien tuotteiden menekin kasvua selittää kaksi asiaa: toinen on se, että keliakiaa diagnosoidaan yhä enemmän ja toinen se, että gluteenittomasta ruokavaliosta on tullut trendi, samaan tapaan kuin karppaus pari vuotta sitten.

Hurjista kasvuluvuista huolimatta gluteeniton tuote on edelleen marginaalissa. Esimerkiksi Ruokakeskolla gluteenittomien leipien osuus on noin 3,5 prosenttia kaikesta leivän myynnistä tänä vuonna. SOK:lla gluteenittomien tuotteiden osuus tuoteryhmän kokonaismyynnistä vaihtelee tuoteryhmittäin vajaasta 1:stä 4 prosenttiin.

Muotitrendistä puhuu myös ravitsemusterapian professori Ursula Schwab Itä-Suomen yliopiston kampukselta.

Schwabin mukaan ilmiössä on myös riskinsä. Jos gluteenitonta dieettiä ryhtyy kokeilemaan ilman, että asiaa on omalta kohdalta tutkittu, voi pimentoon jäädä joku sairaus, johon pitäisi saada hoitoa.

Schwab suositteleekin, että kukaan ei aloittaisi gluteenitonta ruokavaliota omin päin.

– Keliakiavasta-aineiden tutkiminen on vähimmäisvaatimus. On hyvä tietää, onko keliaakikko vai ei, vaikka gluteeniton ruokavalio helpottaisikin oireita.

– Ääritapauksessa hoitamatta jää ongelma, joka vaatisi hoitoa. On tulehduksellisia suolistosairauksia ja on kasvaimia. Tosin suurimmalla osalla on kyse niin sanotusta toiminnallisesta vatsavaivasta.

Lisäksi, jos vaihtaa ruokavalion omin päin gluteenittomaan, on riski, että ravitsemuksellinen laatu heikkenee.

Schwabin mukaan parempi olisi edetä niin, että jos esimerkiksi ruisleipä ärsyttää vatsaa, voi kokeilla ruista vaikkapa puuron muodossa.

– Jos ruisleipä aiheuttaa ongelmia, siitä voidaan helposti vetää johtopäätös, että gluteeni ei käy. Mutta niin ei pidä tehdä, vaan kokeilla viljaa jossain toisessa muodossa.

Tuoreet leipomukset ovat monen vatsalle ongelmallisia, mutta päivän tai parin vanhana, pakastimessa tai paahtimessa käytettynä niitä voikin syödä.

Tietolaatikko

On arvioitu, että noin kaksi prosenttia suomalaisista on keliaakikkoja, joiden sairautta hoidetaan gluteenittomalla ruokavaliolla. Heistä noin puolet on löytymättä. Tämä merkitsee noin 54 000 ihmistä, jotka sairastavat keliakiaa ja saman verran on niitä, jotka sairastavat tietämättään.

Keliakia on elinikäinen vehnän, ohran ja rukiin sisältämän valkuaisaineen, gluteenin, aiheuttama sairaus. Sen ainoa hoito on gluteeniton ruokavalio. Ihokeliakiassa voidaan alkuun tarvita lisänä myös lääkehoitoa.

Gluteenittomissa leivissä on usein liian vähän kuitua. Myös vähäsuolaisia vaihtoehtoja on tavallista leipää vähemmän. Keliakiadiagnoosin saaneille annetaan ravitsemusneuvontaa siitä miten pitää huolta kuidun riittävästä määrästä.

Lähde: Keliakialiitto ja Ursula Schwab

Artikkelin lähde: http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Gluteenittomasta-tuli-hittiruokaa-suosio-hurjassa-kasvussa/837615 (Google News)

Leipomot reagoivat trendeihin: "Karppaus meni ohi vauhdilla, proteiini tuli jäädäkseen"


Leipiä.

Kuva: Pasi Takkunen/Yle

Leipomoilla on hyvin vähän aikaa reagoida asiakkaiden toiveisiin. Ne saattavat muuttua vauhdilla uuden trendin villitseminä. Muutama vuosi sitten koettu karppausbuumi on tästä hyvä esimerkki. Vähähiilihydraattisten karppausleipien osuus Porin Leivän liikevaihdosta putosi hetkessä kuudesta prosentista nollaan.

– Se oli ehkä kaikista nopein tuulahdus, mitä trendeissä on koettu. Buumi loppui ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. Karppausleipiä valmistettiin muutaman kuukauden ajan vuoden 2013 syksyllä alkaneen buumin aikana, mutta tällä hetkellä meillä ei niitä enää ole, kertoo Porin Leivän toimitusjohtaja Timo Valli.

Silloin leipomolle jäi aikaa reagoida tuotteiden kysyntään vain muutama kuukausi. Normaalisti tuotekehittelyyn käytetään jopa nelinkertainen aika.

– Kun se tehdään perusteellisesti ja tuotetta testataan tehdasmittakaavassa, menee työhön helposti vuosi. Olemme kuitenkin oppineet, että tuotekehityksessä vaaditaan ketteryyttä, kun trendejä tulee vastaan, Valli toteaa.

Terveellisyys, maku ja tuoreus samassa paketissa

Tällä hetkellä asiakkaat haluavat leipiinsä kasviksia ja proteiinia. Tuorein trendi ei perustu yksittäiseen ilmiöön, vaan on Timo Vallin arvion mukaan pysyvämpää laatua.

– Proteiinin määrä tulee nousemaan useiden tutkimusten mukaan kuluttajien ravinnossa 17 prosenttiin. Käsitykseni mukaan se pysyy mukana myös leivässä. Esimerkiksi valikoimassamme jo vuoden ollut härkäpapuleipä myy edelleen hyvin. Myös muut leipomot ovat onnistuneet proteiinileipien kanssa.

Toinen asiakkaiden suosikki on porkkanaperunaleipä. Porin Leipä panostaakin nyt erilaisiin kasvisleipiin.

– Kuluttajat ovat määrätietoisia ja vaativat terveellisyyttä, makua ja tuoreutta. Sellaiset leivät, jotka ovat näitä kaikkia, tulevat pysymään markkinoilla.

Artikkelin lähde: http://yle.fi/uutiset/leipomot_reagoivat_trendeihin_karppaus_meni_ohi_vauhdilla_proteiini_tuli_jaadakseen/9163567 (Google News)

Inhimillinen tekijä: Onko pakko laihduttaa?

TV1 keskiviikkona 21.9.2016 klo 22.00 – 22.50, uusinta lauantaina 24.9. klo 17.10
Yle Areenassa vuoden ajan.

Miksi minun oikeastaan pitäisi laihtua? Miksi ei riitä, että pidän terveydestäni huolta?

Miksi pilaisin elämäni jatkuvilla ja ikuisilla laihdutuskuureilla? Voisinko käyttää energiani johonkin oikeasti hyödylliseen?

Näihin kysymyksiin Raisa Omaheimo ja Saara Särmä havahtuivat vuosia sitten. He päättivät lopettaa laihduttamisen. Sen jälkeen he ovat olleet paljon onnellisempia.

Pippa Laukka laihdutti aikoinaan liikaakin. Tyytymättömyys itseensä sairastutti hänet anoreksiaan ja sen jälkeen bulimiaan.

Vasta pitkä ja intensiivinen terapia on opettanut häntä hyväksymään itsensä. Nyt hänellä ei enää ole tarvetta muokata kehoaan kelvatakseen itselleen tai muille.

Laihduttamisen kierre

Teatterintekijä Raisa Omaheimo herätti keskustelua naisten paineista saavuttaa tietty ihannepaino jo viime talvena, kun hän esitti helsinkiläisessä Teatteri Takomossa käsikirjoittamaansa omakohtaista monologia nimeltä Läski.

Tänä syksynä hänellä on suuren suosion saaneesta monologista lisäesityksiä Teatteri Telakassa Tampereella sekä Tehdasteatterissa Turussa.

Läski-monologissaan Raisa kertoo kamppailustaan ylipainonsa tuoman häpeän ja itseinhon kanssa. Syöminen oli hänelle keino yrittää hallita ahdistusta. Tästä taas seurasi ylikiloja ja jatkuvaa laihduttamispainetta. Tutuiksi tulivat kaalisoppadieetit, karppaaminen ja sairaaladieetit.

”Dieeteissä on se vika, että eivät ne opeta normaalia suhtautumista ruokaan. Niissä istutaan nälässä ja odotetaan seuraavaa annosta. Sitten kun vahingossa syö leipäpalan, sitä ajattelee, että no pieleen meni ja niin sitä marssitaan saman tien pizzalle. Kieltojen ja sääntöjen hallitsemasta arjesta tulee repsahdusten ja entistä tiukempien yritysten välistä kierrettä”, Raisa kuvailee.

”Kaikki normaalius oli kaukana syömisestäni. En edes tiennyt, mitä on normaali syöminen. Siinä kierteessä on turha tulla sanomaan ylipainoiselle, että lisää kasviksia lautaselle, niin johan laihdut. Jos ylipaino olisi pelkästä tiedosta kiinni, kukaan ei olisi Suomessa lihava. Kyse on paljon monimutkaisemmasta psyykkisestä ongelmasta.”

Julmat ihmiset

Ympäristö suhtautui ylipainoiseen naiseen negatiivisesti ja halveksivasti.

”Kadulla jotkut miehet saattoivat tulla sanomaan päin naamaa, että häivy ruma läski. Ikään kuin heitä olisi kovasti häirinnyt, että kadulta vei tilaa nainen, joka ei ole suostunut perinteiseen hoikkuutta korostavaan kauneusihanteeseen”, Raisa sanoo.

Lopulta Raisa meni terapiaan ja alkoi vihdoin tunnistaa syömisellään peittämiä tunteitaan. Terapiassa hän myös opetteli säännöllistä ruokarytmiä ja oikeita ruokamääriä. Paino alkoi tippua itsestään ja tippuu edelleen.

”Painolla ei kuitenkaan ole minulle enää merkitystä. Merkitystä on sillä, että minulla on elämässäni rakkautta, ystäviä ja ihmisiä, jotka muistuttavat minua siitä, miten kaunis olen. On sääli, että ennen ajattelin kaiken tämän kuuluvan minulle vasta sitten, kun olen laihtunut. Höpöhöpö, ne voivat kuulua minulle juuri nyt.”

Oikeus olla omankokoinen

Tutkija ja feministi Saara Särmä muistelee aloittaneensa laihdutusprojektit jo nuorena tyttönä. Äidin malli jatkuvasta laihduttamisesta vaikutti häneenkin. Hän on kokeillut kaikki mahdolliset dieetit ja Raisan kuvailema repsahdusten ja uudelleen yrittämisten kierre on hänellekin tuttu.

”Noin seitsemän vuotta sitten tälle tielle tuli stoppi. Tutustuin amerikkalaisiin läskiaktivistien blogeihin, joissa korostettiin jokaisen oikeutta olla sen kokoinen kuin haluaa. Niissä myös puhutaan health at every size -ajattelusta eli että terveyttä voi olla jokaisessa koossa”, Saara sanoo.

”Liikaa julkisuudessa korostetaan lihavuuden ja sairauksien välistä yhteyttä. Se ei ole automaattinen yhteys. On olemassa terveitä lihavia. Läskiaktivistit eivät kannusta ihmisiä lihomaan, vaan hyväksymään itsensä sellaisina kuin ovat ja elämään terveys edellä, ei kamppailemaan tietyn kilomäärän saavuttamiseksi.”

Kun Saara päätti lopettaa laihduttamisen, häneltä vapautui suunnattomasti henkistä energiaa.

”Omiin kiloihinsa tuijottaminen kääntää katseen muutenkin sisäänpäin, sen sijaan että sitä aukenisi maailmalle. Olen nyt muun muassa saanut väitöskirjan aikaiseksi ja minulla on energiaa kaikenlaiseen feministiseen vaikuttamistyöhön.”

Onko lihavuus häiriötila?

Saaran ja Raisan mielestä lihavuus näkyy julkisessa keskustelussa liikaa jonkinlaisena häiriötilana, josta ihmisen on välttämätöntä päästä eroon. Ihmisille myydään tyytymätöntä oloa ja sen jälkeen heille myydään siihen ”ratkaisuja” eli laihdutustuotteita.

Saara sanoo, että ihmisellä on myös oikeus olla liikkumaton lihava, jolla on sairauksia. Kysymykseen, onko ihmisellä oikeus maksattaa oman ylipainonsa aiheuttamat sairauskulut yhteiskunnalla, hän vastaa:

”Onko jääkiekkoilijalla oikeus pelata jääkiekkoa, murtaa jalkansa ja saada siihen hoitoa? Lähtisin niinkin radikaalilta kuulostavasta väitteestä kuin että kaikilla ihmisillä on ihmisoikeus.”

Täydelliset naiset

Urheilulääkäri Pippa Laukka sairastui nuorena tyttönä ensin anoreksiaan, joka sitten opiskeluaikoina muuttui bulimiaksi. Kaiken takana oli kelpaamattomuuden tunne ja itsensä vertailu esimerkiksi elokuvien täydellisiin naisiin.

”Vertailu sai pontta, kun nuorena lähdin vaihto-oppilaaksi Kaliforniaan. Pelkäsin amerikkalaisia elokuvia nähtyäni, etten kelpaa sinne. Aloin laihduttaa ja kun palatessani Suomeen sain kovasti kehuja ulkonäöstäni, se vain kiihdytti laihduttamista”, Pippa kertoo.

Pippa painoi alimmillaan 40 kiloa ja joutui sairaalahoitoon. Suhde syömiseen ei kuitenkaan parantunut sairaalassa, vaan opiskeluaikoina Pippa alkoi hallita ahdistuksensa tunnetta ahmimiskohtauksilla.

”Olin aikatauluttanut ahmimisen ihan lukujärjestykseen. Syöminen vei kaikki rahani ja lopulta voimani.

Kukaan ei tiennyt, että menevä ja sosiaalisesti vilkas Pippa vietti säännöllisesti aikaa yksin vessassa oksentamassa.

Tunteiden tunnistaminen

”Opiskelin lääkäriksi ja se havahdutti, kun näin kuvia revenneistä vatsalaukuista. Aloin ymmärtää, että bulimia on hengenvaarallista ja että nyt on valittava henki tai elämä. Hakeuduin hoitoon. Ei ollut helppoa tulla kaapista ulos ja kertoa, että minulla on elämässäni iso ongelma.

Pippa kävi läpi seitsemän vuotta kestäneen terapiajakson, jonka aikana asiat alkoivat selvitä.

”Isoin anti terapiassa oli se, että opin tunnistaman tunteitani. Ei ollut enää vain yhtä isoa ahdistusta, vaan siitä möykystä aloin erottaa surua, pettymystä, huolta ja niin edelleen. Nyt olen tasapainossa itseni kanssa, enkä halua muuttaa enää itseäni. Tunnen päässeeni syömishäiriöistä eroon. ”

”Joskus kun kuulen jonkun sanovan, ettei syömishäiriöstä voi koskaan päästä täysin eroon, mietin, onkohan tämä ihminen käynyt terapiassa asian takia. Yksistään niistä voikin olla vaikeaa päästä eroon. Pitää hakea apua ja tehdä itsensä kanssa kovaa työtä, että ongelman selättää.

Laihduttaminen – valtavaa bisnestä

Inhimillisen tekijän keskustelussa Raisa, Saara ja Pippa miettivät, mistä naisia kuristavat hoikkuusnormit oikein tulevat keskuuteemme. Ne eivät tule vain naistenlehtien sivuilta laihdutusohjeiden muodossa ja hoikkien mallien kuvista, vaan kyseessä on puhtaasti bisnes.

Moni erilaisiin laihdutustuotteisiin ja laihduttamiseen keskittyä firma kaatuisi, jos naiset olisivat tyytyväisiä itseensä ja keskittyisivät muihin asioihin kuin kehonsa muokkaamiseen.

”Media syöttää meille laihdutusviestiä ja tässä syynä ovat tosiaan kaupalliset intressit. Me sitten vaan uskotaan ja toistetaan median viestiä. Ja edelleen on niin, että naisen ylipaino on paheksuttavampaa kuin miehen ylipaino. Edelleen nainen on miehisen katseen kohteena, eikä saisi viedä tilaa sen enempää fyysisesti kuin henkisestikään. Naisten on vaikeaa sanoutua irti näistä kulttuurisista paineista, koska kasvamme niiden sisällä”, Saara sanoo.

”Meille syötetään myös ajatusta siitä, että lihava ei voisi olla itseensä tyytyväinen ja onnellinen. Elokuvissa on hyvin harvoin päähenkilönä itseensä tyytyväinen ylipainoinen nainen, vaan useimmiten lihavat esitetään harhaisina hikoilevina hulluina ja tai muuten onnettomina.”

Saara on havainnu, että lihavuuteen liittyvät lehtijutut ovat ”ennen olin koossa 54 ja onneton, nyt laihdutin ja olen onnellinen” -tarinoita. ”Ikään kuin pelkästään laihduttamalla saavuttaisit tasapainon, saisit paremman parisuhteen ja paremman äitisuhteen. Eivät ne todelliset ongelmat laihduttamalla katoa.”

Hoikkuuden harha

Pippa haluaisi, että julkisuudessa puhuttaisiin enemmän terveyden kokonaisvaltaisuudesta.

”Nyt skannataan ihminen päästä varpaisiin ja kuvitellaan, että pelkästään ulkonäöstä voidaan päätellä jotain ihmisen terveydentilasta. Eivät kaikki lihavat kuitenkaan ole sairaita eivätkä laihat terveitä eivätkä lihaksikkaat ole välttämättä hyväkuntoisia.”

Pipan mukaan ihmisen terveyteen liittyy niin paljon muita tekijöitä kuin paino ja ulkoiset asiat.

”Hoikkuuteen myös liitetään virheellisesti se mielikuva, että ihminen olisi hoikkuutensa ansiosta työssään jotenkin automaattisesti tehokkaampi ja tuottavampi kuin ylipainoinen. Tämä yleinen mielikuva on saanut myös miehet muokkaamaan kehoaan. Kuntodoping on valitettavan yleinen ilmiö miehillä, kun halutaan liian nopeasti näyttäviä tuloksia.”

Illan vieraat ovat yhtä mieltä siitä, että kaikkien äitien pitäisi näyttää tyttärilleen mallia itsensä hyväksymisestä. Omia vatsamakkaroita ei saa huokaillen puristella lapsen nähden eikä laihduttamisesta puhua.

”Itse katselen itseäni peilistä ja kehun itseäni spontaanisti. Olen oppinut, että vaikka puhuisin kuinka kauniisti tyttärelleni, mutta kohtelisin itseäni huonosti, niin se teko on aina sanoja vahvempi viesti. Siksi haluan, että lapsenikin näkee, miten nautin elämästä, herkuttelusta ja liikkumisesta ja kaikesta mitä elämällä on tarjota. Siitä hänkin voi rakentaa omaa itsetuntoaan”, sanoo Raisa.

Artikkelin lähde: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/09/16/inhimillinen-tekija-onko-pakko-laihduttaa-0 (Google News)

Leipomot reagoivat trendeihin: "Karppaus meni ohi vauhdilla … – Yle


Leipiä.

Kuva: Pasi Takkunen/Yle

Leipomoilla on hyvin vähän aikaa reagoida asiakkaiden toiveisiin. Ne saattavat muuttua vauhdilla uuden trendin villitseminä. Muutama vuosi sitten koettu karppausbuumi on tästä hyvä esimerkki. Vähähiilihydraattisten karppausleipien osuus Porin Leivän liikevaihdosta putosi hetkessä kuudesta prosentista nollaan.

– Se oli ehkä kaikista nopein tuulahdus, mitä trendeissä on koettu. Buumi loppui ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. Karppausleipiä valmistettiin muutaman kuukauden ajan vuoden 2013 syksyllä alkaneen buumin aikana, mutta tällä hetkellä meillä ei niitä enää ole, kertoo Porin Leivän toimitusjohtaja Timo Valli.

Silloin leipomolle jäi aikaa reagoida tuotteiden kysyntään vain muutama kuukausi. Normaalisti tuotekehittelyyn käytetään jopa nelinkertainen aika.

– Kun se tehdään perusteellisesti ja tuotetta testataan tehdasmittakaavassa, menee työhön helposti vuosi. Olemme kuitenkin oppineet, että tuotekehityksessä vaaditaan ketteryyttä, kun trendejä tulee vastaan, Valli toteaa.

Terveellisyys, maku ja tuoreus samassa paketissa

Tällä hetkellä asiakkaat haluavat leipiinsä kasviksia ja proteiinia. Tuorein trendi ei perustu yksittäiseen ilmiöön, vaan on Timo Vallin arvion mukaan pysyvämpää laatua.

– Proteiinin määrä tulee nousemaan useiden tutkimusten mukaan kuluttajien ravinnossa 17 prosenttiin. Käsitykseni mukaan se pysyy mukana myös leivässä. Esimerkiksi valikoimassamme jo vuoden ollut härkäpapuleipä myy edelleen hyvin. Myös muut leipomot ovat onnistuneet proteiinileipien kanssa.

Toinen asiakkaiden suosikki on porkkanaperunaleipä. Porin Leipä panostaakin nyt erilaisiin kasvisleipiin.

– Kuluttajat ovat määrätietoisia ja vaativat terveellisyyttä, makua ja tuoreutta. Sellaiset leivät, jotka ovat näitä kaikkia, tulevat pysymään markkinoilla.

Artikkelin lähde: http://yle.fi/uutiset/leipomot_reagoivat_trendeihin_karppaus_meni_ohi_vauhdilla_proteiini_tuli_jaadakseen/9163567 (Google News)

Myykö liha enää? – "Vähän aikaa sitten oli karppaus- ja muita hullutuksia"



Nyhtökaura, Härkis, Mifu… Syökö kukaan kohta enää härän sisäfilettä, kun korvaavia vaihtoehtoja alkaa ilmaantua markkinoille kiihtyvään tahtiin?

Viime viikolla marginaalituotteet saivat uutta nostetta, kun perinteinen elintarvikeyhtiö Paulig osti enemmistön nyhtökaurayritys GoldGreen Foodsista. Lihantuottajat rypevät jo halpuutuksen aiheuttamassa ahdingossa, kun haastajat lisäävät panoksia.

Vaan mitä sanoo tavallinen kuluttaja?

Mikko Järvinen, markkinointijohtaja, HKScan Finland

”Suomessa minkään lihalajin kulutus ei ole laskussa. Vähän aikaa sitten oli karppaus- ja muita hullutuksia, nyt uskotaan luontaisesti fiksuun syömiseen. Kasvisten kulutus on kasvanut ja syödään monipuolisemmin.

Hintojen suhteen on polarisaatiota; on niitä, joille hinnan merkitys on iso, ja niitä joille ei. Naudan sisäfile on myynyt hyvin.

Maailmalla lihatalot ovat olleet mukana korvikkeiden kehityksessä. Mekin pohdimme niitä vakavasti.”

Pirjo Passinen, kauppias, Reinin Liha

”Eivät nämä uutuudet meidän myynnissä näy. Ne koskevat ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita lihattomasta ravinnosta. En usko, että ne ovat uhka meille.

Päässä on käynyt sekin idea, että ottaisimme niitä meidän tarjontaan.

Kun ihmiset ovat tarkempia siitä mitä syövät, laadulla pärjää. Nyt myy luomu ja riista, selkeä ja puhdas ravinto. Laman myötä kaupankäynti on hidastunut hallissa, kertaostos on hieman pienentynyt. Pihvistä on tullut herkuttelua.

Niko Lähdemaa, kauppias,  K-supermarket Korso

”Lihansyöjät ovat edelleen lihansyöjiä. Nyhtökaurat ja härkikset tuovat enemmän lisäarvoa sellaisille asiakkaille, joilla ei ole vastaavaa tuotetta aiemmin ollut, esimerkiksi vegaaneille. Kysyntä uutuuksille olisi tosi vahvaa, mutta niitä saadaan vain rajoitettuja eriä säännöllisen epäsäännöllisesti.

Lihamyynnissä hintatietoisuus korostuu. Jauhelihaa myydään eniten, sitten broileria. Palalihaa menee enemmän viikonloppuna kuin arkena.”


”); } else {
var adCU = 15982;
document.write(””); }

Artikkelin lähde: http://www.talouselama.fi/uutiset/myyko-liha-enaa-vahan-aikaa-sitten-oli-karppaus-ja-muita-hullutuksia-6580857 (Google News)

Hyvä, paha, pyhä ruoka

Kirjailija Joonas Konstig oli ruokavaikeilija, kunnes hän löysi totuuden ruoasta. Kuva: Vitali Gusatinsky

– Mistä tietää onko joku vegaani?
– Älä huoli, hän kyllä kertoo siitä sinulle.

Jos et vielä loukkaantunut tästä vitsistä, ei hätää. Vaihda vain sana vegaani joksikin muuksi. Osuuko karppaaja, gluteeninvälttelijä, makrobiootikko, paleodiettaaja, kasvissyöjä, fruitaristi, zonettaja tai kalorinlaskija ehkä lähemmäksi?

Yhä useampi meistä ei ainoastaan noudata jotakin ruokavaliota, vaan levittää sen ilosanomaa kuin evankeliumia. Mitä suuhunsa laittaa on jokaisen oma, henkilökohtainen valinta, ja vaihtoehtoja tämän tekemiseksi on enemmän kuin koskaan. Teoriassa suomalaisen nyky-yhteiskunnan yltäkylläisyys tuo hyvän ruokavalion kaikkien saataville, mutta todellisuudessa syömme yhä eriytyneemmin eri asioita omissa leireissämme.

Katsaus omalle lautaselle paljastaa sen oikean ruokavalion etsimisen epätoivon. Vuosien saatossa olen kokeillut ainakin Montignacia, Atkinsia ja gluteenitonta ruokavaliota. Pahiten mopo karkasi käsistä karpatessa. Kuinka nopeasti ihminen voikaan hyväksyä keitetyn kananmunan välipalaksi! Hiilarien lähtiessä lautaselta ketoosin pierumainen sivumaku ei hälvennyt suustani yli vuoteen. Työkaverit ja ystävätkään eivät voineet välttyä käännytykseltä karppausklubiin, protskuparlamenttiin…

”Munalahkoon”, kirjailija ja entinen ruokakolumnisti Joonas Konstig hymähtää.

Olen tullut kysymään Konstigilta ruokavaikeilusta. Aiheen pitäisi olla hänelle tuttu – Konstig on paitsi seurannut ruokavalioiden muuttumista, myös kokeillut niistä monia. Sitten hän sai rajoituksista tarpeekseen. Nyt hän on kirjoittanut aiheesta kirjan ’Pyhä ruoka’, jossa hän puhuu ruokavalioista, vielä kerran.

”Se on mun elinikäisen ruokaharrastuksen synteesi. Lopputulema. Lopullinen lausunto, jonka jälkeen mun ei toivottavasti tarvitse sanoa enää mitään ruoasta” Konstig vitsailee.

Saastaa ja taikauskoa

Tahtoisin tietää, onko olemassa yhtä muita parempaa tai oikeampaa ruokavaliota. ’Pyhä ruoka – mitä oikein saa syödä?’ ei nimestään huolimatta kuitenkaan ole raamattu, päinvastoin. Konstig ei tarjoa helppoja vastauksia. Kirjassa helpot vastaukset paljastuvat osin taikauskoksi. Uskomme ihmeiden tulevan proteiinipatukan tai pikapuuron paketissa.

”Ruokaan liitetään paljon tabuja ja manaa, eli rituaalisesti epäpyhää ja rituaalisesti voimakasta. Esimerkiksi superfood-liike on tyypillinen esimerkki siitä, kun ruokaan liitetään rituaalista voimaa. Kun syödään goji-marjoja, niin me saadaan ikään kuin supervoimat” Konstig kuvailee.

Mietin hiljaa mielessäni kotona likoavia pakurikäävän paloja, joista keitän teetä flunssaa vastaan. Yhtäkkiä ne tuntuvat jäniksenkäpäliltä. Mutta entä sitten rajoitukset, onko niissä yhtään enemmän järkeä? Oman gluteeninvälttelyni lisäksi lähipiirissäni on useita tiukkoja vegaaneja, pari makrobioottista syöjää, muutama tyyppi joiden ruoat eivät saa koskea toisiaan, ja kolme, jotka välttävät veden juomista syömisen yhteydessä. Konstigin mukaan näissä tabuissa toistuu historiallinen ajatus, että jotkut ruokalajit ovat rituaalisesti saastaisia ja niihin ei sovi koskea.

”Se näkyy monilla esimerkiksi vegetarismissa niin, että omaan ruokaan ei voi koskea kauhalla, joka on koskenut liharuokaan. Vaikkei siitä siirtyisi kahta lihasolua enempää elimistöön, niin se voi olla absoluuttinen kielto.”

Konstigin oma kiellettyjen ruokien lista on uusien oivallusten myötä lyhentynyt. Kuva: Vitali Gusatinsky

Ratkaisu ei löydy kaupasta

Mistä sitten tietää, mikä oikeasti on haitallista? Konstig ei vähättele tieteellisen tutkimuksen merkitystä, mutta muistuttaa inhimillisen ymmärryksen rajoista, tunteisiin perustuvasta päätöksenteosta, ja median ja ruokateollisuuden omista intresseistä uutisoinnissa ja markkinoinnissa. Suurin ongelma omalle terveydelle olemmekin me itse, kun ladomme ostoskärryt täyteen terveystuotteita.

”Suurin osa ihmisistä haluaa uskoa, että universumi on hyvä ja antaa meille lahjoja värikkäissä paketeissa. Enemmistöllä kaupan hyllyllä olevista tuotteista ei kuitenkaan ole mitään käyttöä, vaan se mitä tarjotaan on usein turhaa tai jopa haitallista. Se on iso oivallus! Meidän pitää jotenkin ottaa vastuu siitä mitä kannamme kaupasta pöytään”, Konstig sanoo.

Vastuun ottaminen lähtee omasta itsestä ja aktiivisuudesta. Konstigin mukaan hyvä ruokavalio lähtee yhdessä syömisestä ja ruoan valmistamisesta. Hänen mukaansa keittotaito on ihmisen tärkein itsepuolustustaito.

”Uskon ihmisten olevan keskimäärin terveempiä, tyytyväisempiä ja onnellisempia jos he tekevät ruokansa itse nähden sen eteen jonkun verran vaivaa.”

Konstig puhuu paljon evoluutiosta, ja kuinka haitattomat ruoat löytyvät historiasta. Jos jokin on ollut osa ruokavaliotamme kymmenen tuhatta vuotta, se luultavasti ei ole ihmiselle vaarallista. Enää kirjailija ei välttele voita, viljoja tai lihaa.

”Ainut mitä yritän aktiivisesti välttää on friteeratut ranskanperunat ja yleensä kaikki pikaruokaloissa friteeratut ruoat, koska ne voi olla niissä käytettyjen öljyjen takia niin täynnä ikävää tavaraa. Se on oikeastaan mun ainut tabu, mutta kyllä mä syön silloin tällöin niitäkin”, Konstig tunnustaa.

Hetkinen! Alan muuttua epäileväiseksi. Olisiko tässä nyt kyse aiemmin tiukkoihin ruokavalioihin uskoneesta nuoresta miehestä, joka perheellistyttyään ja neljääkymppiä lähestyessään alkaa saarnata perinteisiä ruoka-arvoja? Onko Konstig tulossa vanhaksi?

”Joo-o siis varmaan. Kyllähän nuoret ovat yleensä väärässä. Keskimäärin keski-ikäinen ihminen on useammin oikeassa kuin nuori, ja vanhus on keskimäärin enemmän oikeassa kuin keski-ikäinen, saati nuori. Se on viisautta. Se kertyy iän myötä.”

Kirjailija ei ole aivan vakavissaan, mutta ymmärrän hänen pointtinsa. Parikymppisenä karppaaminen tuntui itsellenikin aivan järkevältä vaihtoehdolta. Vanhempana oma aiempi absoluuttisuus näyttäytyy kuitenkin epätoivoisena totuuden etsintänä mitä hölmöimmistä paikoista.

Konstig on samaa mieltä: ”Ihmisillä ei koskaan historiassa ole ollut näin paljon valinnanvaraa. Ei ainoastaan ruoan vaan kaiken suhteen. En usko meidän sopeutuneen sellaiseen, että kaikki on mahdollista. Luulen, että me koitetaan kammioida sitä kaoottisuutta, sitä vaihtoehtojen anarkiaa, sitä, että mikä tahansa olisi mahdollista. Asioista tulee hirveän vaikeita kun se vaihtoehtojen universumi laajenee.”

Pystyapinoiden illallinen

Valitettavasti Konstig ei siis tiedä totuutta ruoasta. Onneksi hän ei myöskään väitä tietävänsä sitä. Kirjallaan hän ennemminkin paljastaa elintarvikkeiden epäjumalia ja kyseenalaistaa auktoriteetteja, mukaan lukien itsensä.

”Tarvitaan skeptisyyttä sitä kohtaan mitä lukee, myös sitä kohtaan mitä mä kirjoitan”, Konstig muistuttaa.

Monet Konstigin esiin nostamista näkökulmista ovat hyvin järkeviä. On helpompi ottaa vastuu siitä mitä suuhunsa laittaa, jos ruoan valmistaa itse. Samaten kohtuus kaikessa on perinteikkyydestään huolimatta yksinkertaisista elämänohjeista ehkä terveellisin. Järisyttävän teknologisen ja teollisen kehityksen aikakaudella on vaikea hyväksyä, että terveyteen tai onnellisuuteen ei olisi oikotietä, pikavalintaa tai applikaatiota. Se ei kuitenkaan tarkoita etteikö näin olisi. Kuten Konstig muistuttaa, ihminen on pystyapina, ja satojen tuhansien vuosien evoluutio vaikuttaa käytökseemme, päätöksentekoomme ja myös optimaaliseen ruokavalioomme. 

Entä jos omasta ruoka-ajasta on tullut pelkkä rajoitusten karikko? Miten tästä sääntöjen labyrintista oikein voi uskaltautua ulos? Tähän Konstigilla on vastaus: yhdessä syöminen.

”Se, että pystyisi jakamaan aterian tärkeitten tai tärkeiksi tulevien ihmisten kanssa ilman sitä ”mä oon tämmönen mä en syö tätä ja sä oot tommonen sä et syö tota”, ilman sitä koko inhottavaa atomisoitumista. Olishan se nyt ihanaa.”

Niinhän se olisi.

Artikkelin lähde: http://www.city.fi/ilmiot/hyva+paha+pyha+ruoka/10084 (Google News)

ilmari schepel

Pitkästä aikaa teimme Etelä-Suomikierroksen, joka venyi samalla hieman idempään suuntaan. Yksi tytär oli muuttanut Oulusta Tampereelle ja ystäväpariskunta vuorostaan Saarijärveltä Saloon ja sehän riitti mainiosti tekosyyksi moiseen reissuun. Suomalaisserkkujakaan ei ole nähty pitkään aikaan. Ohessa pitkän automatkan aikana tehdyt hajahavainnot, niin kotosuomesta kuin ”lähiulkomaasta”:

Tampere                                                                                                                                                                                 Ainahan tämä kaupunki on ollut erityisen hyvässä maineessa, mutta silti yllätys oli suuri kun huomasimme miten valtavan viihtyisä sen nykyinen keskus on. Finlaysonin, Tampellan ja Masuunin tehtaat kukoistavat aivan uudella tavalla ja (mikäli se on meistä kiinni) niin Tampereen keskus on valtakuntamme ylivoimainen ykkönen. Kiinnostavaa oli huomata, miten keskellä kaupunkia toimii edelleen yksi paperitehdas: aivan torin laidalla kuuluivat Metsä-tehtaan äänet. Kukkulan päällä sijaitseva Näsilinna on ollut suljettuna lähes 17 vuotta, mutta nyt taas avoin yleisölle. Näsilinna, alkuperäiseltä nimeltään Milavida, valmistui vuonna 1898 kun Finlaysonin puuvillatehtaan omistajasukuun kuulunut Peter von Nottbeck rakennutti sen asuin- ja edustuspalatsikseen. Von Nottbeck ei koskaan ehtinyt asua siellä vaan linna myytiin Tampereen kaupungille vuonna 1905. Nyt siellä toimii museo sekä ravintola- ja juhlapalvelut. Oulusta muuttanut Iita-tytär asuu Ilari-miehensä kanssa Tuomiokirkon rauhallisessa läheisyydessä ja viihtyvät.

Salo                                                                                                                                                                                         Matkamme jatkui ensimmäisten puintitöiden keskellä (ruis) Nokian entiseen pääkaupunkiin, Saloon. Meidän ystävämme ostivat rintamiestalon kaupungin puutarhakotien alueelta ja näyttivät myös hyvin viihtyvän uudessa ympäristössään, joka olikin Hennan lapsuuden maisemaa. Kävimme mäen päälle, katsomassa Uskelan komeata kirkkoa, joka toimi aikoinaan Hennan isän työpaikkana. Samalla kävimme Antti-rovastin haudalla. Salo on käynyt läpi voimakkaan muutoksen (valtava kuntaliitos sekä yt-aalto) ja on edelleen kriisikunta. Silti elämä näkyy rullaavan rauhallisesti. Meidän paras käyntikohteemme taisi olla paikallinen ekocenter, joka on hyvin vaikuttava kierrätyskeskus. Siellä, jos missään, näkee miten valtavan paljon turhakkeita ihmiskunta pystyy tekemään. Paljon oli myös hyviä huonekaluja ja käyttökampeita.

Tammisaari                                                                                                                                                                        Koska meillä oli riittävästi aikaa päätimme mennä katsomaan ”suomenruotsalaisten pääkaupunkia”. Ankalammen sijasta näimme hirveän mukavan merenrantakaupungin, jossa olisi voinut viihtyä pidempään. Perusteellisen katukävelyn jälkeen joimme kakkukahvit rantalaiturin kahvilassa ja jatkoimme matkaa.

Lohja                                                                                                                                                                                     Lohjan lähellä sijaitseva ”Nokkapelto” oli Itu-tädin ja Aatto-sedän rakas kesämökki, jossa kävin ensimmäisen kerran Hollannista käsin 1950-luvulla. Kävin siellä viimeisen kerran vissi 1970-luvulla, mutta paikka löytyi suoraan ulkomuistiltani. Lohjan komean keskiaikakirkon ohitse Sammatin suuntaan ja sitten pikkutietä vasemalle ja oikealle. Serkkuni Asko oli vastassa Marjatta-vaimonsa kanssa ja juttelimme pitkään yhteisestä menneisyydestämme ja erityisesti Veikko-enosta, josta kuulin taas uuden anekdootin: ”Tohtori Salonen, olette sika! Jaaha, mikäpäs siinä...”  

Kotka                                                                                                                                                                                     Etelä-Suomen matkamme jatkui siten, että jätimme Helsinki-syrjäkylän sivuun ja ajoimme suoraan kansainväliseen Kotkaan, jossa toinen tytär asuu perheensä kanssa. Söimme Metsolassa saslikkia ja kuulimme hyvät perustelut siitä miksi on paljon järkevämpää asua pienessä kaupungissa kuin pääkaupunkiseudulla. Vilja-tytär ja Dave ovat rakennusurakoitsijoita (Huvila ja huussin ”Finnralia”), joiden työmaat sijaitsevat pääosin pääkaupunkiseudulla. ”Mutta Kotkassa kaikki virastot sijaitsevat lähes samassa paikassa. Paperisodan hoito on niin paljon helpompaa kuin Hesassa. Tieyhteys on vuorostaan niin hyvä, että työnteko hoituu Kotkasta käsin ilman ongelmia”. Hannalle oli jännittävä päivä edessä kun oli tulossa elämänsä ensimmäinen koulupäivä. Matkalla itään tapasimme huoltoasemalla myös haminalaisserkku Mattia sekä hänen Tarja-vaimonsa, jotka olivat juuri menossa länteen. Eläkkeellä oleva Matti kertoo tekevänsä erillisen projektiryhmänsä kanssa laajan historiikin Haminasta, joka ilmestynee vuonna 2019. Linnoituskaupunki tarjoaa siihen valtavan aineiston, jota työstetään parhaillaan.

Viipuri                                                                                                                                                                                 Koska niin vaimolla kuin minulla on kahden vuoden Venäjä-viisumi, päätimme ajaa takaisin pohjoiseen, idän kautta. Sehän on nykyään niin helppoa, kansainvälisestä jännityksestä huolimatta. Saavuimme Viipuriin kaatosateessa ja majoittauduimme hotelli Viktoriaan, torin laidalla. Torniravintola oli kiinni, mutta nälästä päästiin eroon lähellä sijaitsevassa Nordwest-ravintolassa. Hyvin sateisen kaupunkikävelyn jälkeen päätimme odota seuraavan aamun säätä, joka olikin hyvä. Alvar Aallon kirjaston jälkeen Monrepos-puistoon (oikeammin ”Mon repos”), jossa lippumyyjämummo tarjosi venäjäksi kysytyn kysymyksen jälkeen ns. halvat liput. Kun hän huomasi, että puhumme keskenään suomea hän muuttikin mieltään ja sanoi, että ulkomaalaisille on eri hinnat. Minä kerroin venäjäksi, että sehän on diskriminaatiota, jolloin hän sanoi ”ladno” (ладно) ja pääsimme puistoon neuvostohintaan. Tämä venäläisaateliston ja italialaisen arkkitehdin suunnittelema puisto on tunnetusti melko huonossa jamassa, mutta edelleen on helppo ymmärtää miksi 1920- ja 1930-luvun viipurilaiset sitä rakastivat. Suku avasi puiston siihen aikaan yleisölle ja moni suomalaislaulu on siitä syntynyt. Kiinalaissillat on kunnostettu suomalaisvoimin ja siitä hatunnosto. Päärakennus on surkeassa kunnossa, mutta onneksi sen katto on edelleen ehjä.

Käkisalmi                                                                                                                                                                              Viipurista jatkoimme vähän matkaa Pietarin suuntaan, jonka jälkeen käännyimme Gavrilovon kohdalle A-122 tielle, joka osoittautui kauniiksi tieksi rehevien metsien halki. Tien varrella lukemattomat autoilijat olivat etsimässä sieniä ja marjoja. Venäläiset ovat tunnetusti mestareita näissä keräilyasioissa; esimerkiksi Toivo Rautavaara toi aikoinaan sikäläisten sienituntemuksen Suomeen oman kielitaidon ansiosta. Losevon kohdalla tulimme Pietari-Käkisalmitielle (A121) ja ihailimme Käkisalmen 1300-luvulla rakennettua linnaa. Käkisalmen keskustassa syödyn lounaan jälkeen jatkoimme Sortavalaan, jossa iäkäs ystävämme Raili (ns. neuvostoliiton kanadansuomalainen) kertoi puhelimessa olevansa niin huonossa kunnossa, ettei voinut ottaa vastaan. Voimia hänelle! Raili toimi aiemmin 1990-luvulla meidän maatalousprojekteissamme tulkkina. Tie Käkisalmesta (itse asiassa Karjalan rajasta) Lahdenpohjaan on upeassa kunnossa, erityisesti hänelle, joka muistaa menneitä..Keskivauhtimme oli reilut 100 km/h. Myös tie Pitkärannasta Kolatselän kautta Vieljärvelle on suorastaan loistava.

Petroskoi                                                                                                                                                                                  Saavuimme illaksi Petrozavodskiin, jossa majoittauduimme tuttuun ja turvalliseen hotelli Severnajaan (Pohjola). Soitto Dimalle ja yhdessä ravintolaan. Metsänhoitaja Dima kertoi pian pääsevänsä eläkkeellä ja syventyvänsä entistä enemmän arkeologiaan. Diman ja Marinan talo sijaitsee Äänisen vanhalla pohjoisrannalla ja hän on löytynyt valtavasti vanhoja kolikoita ja ristejä metallipaljastimen avaulla. Hän näytti meillä kokoelmansa, jonka joukossa oli muun muassa Suomen markka vuodelta 1941. Vanhimmat kolikot olivat 1700-luvulta. Mies näytti kadulla ylpeänä uuden autonsa, Lada Kalinan. Venäjän valtio antaa uuden, venäläisvalmisteisen auton ostoksesta 30 %:n alennuksen, mikäli vanha auto toimitetaan romutukseen. Diman vanha latukka sai siis mennä. Aamulla kävimme Kukovkassa (Kukonmäki), jossa iäkäs Hilma edelleen asuu omenien, vihannesten ja kissojen keskellä. Hilman mies, inkeriläinen Mihail Petrovitsh, kuoli 6 vuotta sitten, mutta hänen lapsensa pitävät hyvää huolta. Mukavaa oli nähdä, pitkästä aikaa. Ennen lähtöä kävimme Sigma-supermarketissa, jossa todettiin, ettei elintarvikesanktioissa taida olla paljon tehoa: kauppa on harvinaisen hyvin varustettu ja niin ruokaa kuin sen ostajia näkyy olevan..

Segezha                                                                                                                                                                              Pietari-Murmanskin tie on nykyään huippukunnossa ja pääsimme vauhdilla Karjalan toiseksi suureen kaupunkiin, Segezhaan. Siellä olimme yötä Vladislavin ja Nadezhdan luona, jotka siirtyivät vuosi sitten karppaukseen. Tulokset näkyivät niin ulkoisesti kuin muutenkin: Nadezhdan ei enää tarvitse aikuisiän diabeteksen lääkkeitä. Opimme senkin, että Venäjällä karppaus tunnetaan ”Kremljovskaja dieta”-nimellä. Joku Komsomolskaja Pravdan toimittaja oli kääntänyt tämän, lännessä jo kauan tunnetun laihdutusmenetelmän venäjän kielelle ja antanut sille komean nimen ”Kremlinin ruokavalio”…Segezha on paperitehtaan kaupunki ja muistuttaa hieman Varkaus-kaupunkia, ainoastaan sotkuisempana. Vladislavin ja Nadezhdan vieraanvaraisuus korvasi kuitenkin kaiken. Kutsuimme kylään. 

Louhi/Kiestinki/Sohjanansuu/Pääjärvi                                                                                                                               Tarkoituksemme oli käydä ihailemassa Belomorskin (Sorokan) kalliokaiverruksia, joita vaimoni ei ole vielä nähnyt, mutta kuulimme Vladislavilta, että edellisenä viikonloppuna Belomorskin tulotien silta oli romahtunut suuren tulvan seurauksena. Siksi päätimme jatkaa Louhen kautta kotiin, vaihtelun vuoksi. Kotskoman ja Kostamuksen tie oli jo riittävästi nähty. Venäjällä kaikki etelä-pohjoisen suunnan tiet ovat federaation teitä ja siksi huippukunnossa. Poikittaistiet sitä vastoin ovat tasavallan teitä eivätkä lähes aina samassa kunnossa. Tämä koskee erityisesti Louhi-Kiestinki-Pääjärven tietä. Matkamme vauhti hidastui noin 30 km/h:n vauhtiin ja kuoppia oli riittävästi. Köyhä Kiestinki ja suomalaisten rakentama Pääjärvi näkyvät edelleen olevan samassa jamassa, johon minä ne jätin reilut 15 vuotta sitten. Pääjärveltä rajaan menevä tie on kunnostettu enpi-rahalla (5,4 miljoonaa euroa), mutta jälki ei hirveästi vakuuta. Ojat puuttuvat monilta osin ja pintaan oli ajettu vain karkeata mursketta ilman pintamuotoilua. Siksi tuokin tie oli yllättävän kuoppainen vaikka se tehtiin 3-4 vuotta sitten. Suoperän raja on niin hiljainen, että niin venäläinen kuin suomalainen tulli ihmetteli meidän pitkämatkalaisuuttamme. Lähes ainoat kävijät ovatkin kuusamolaiset tankkaajat.

Selkoskylä ja kotiin                                                                                                                                                             Koska meidän Walma-koiramme oli Selkoskylässä hoidossa, vaimon siskon luona, ajoimme sinne ja jäimme rauhassa saunomaan pariksi päiväksi, heti Hossan tulevan kansallispuiston reunalla. Kotona odotti sitten kanamunien keruu sekä pitkäksi kasvanneen nurmikon leikkuu. Juuri Ruotsista ostetun Volvo S80:n trippimittari näytti 2888 km. Tämä Örnsköldsvik:istä ostettu biili (www.blocket.se: hinta 17 000 ruunua/1 800 euroa) toimi erinomaisesti ja osoittautui todella hyväksi pitkän matkan kulkuneuvoksi. Edullista kierrätystä sekin.

 

 

Artikkelin lähde: http://ilmari.vapaavuoro.uusisuomi.fi/vapaa-aika/221607-hajahavaintoja-2888-kmn-automatkasta (Google News)

Maailmaa pelastamaan nyhtökaura kerrallaan

HS: Hallitus kaavailee veroalea yrityksille, investointivaraus ehkä uudelleen käyttöön

31.07.2016 – 07:49

Artikkelin lähde: http://www.hameensanomat.fi/paakirjoitukset/311950-maailmaa-pelastamaan-nyhtokaura-kerrallaan (Google News)

Syömisen sietämätön vaikeus – Etelä

Leipä turvottaa, kasvisruoka tuhoaa hammaskiilteen ja sokeri on myrkkyä. Milloin karppaus on trendikästä, milloin lautaselta löytyy superfoodia, milloin keliakiaa sairastamaton ihminen suosii gluteenitonta ruokavaliota ja milloin taas kyseenalaistetaan perinteistä lautasmallia. Viimeisimpänä vegaaniruoan myynti on kasvanut räjähdysmäisesti (ESS 24.7). Ruokavalio onkin aihe, joka tuntuu puhuttavan aina.

Terveellisesti syöminen on yllättävän vaikeaa, ainakin jos uskoo kaikkea sitä tietoa, mitä julkisuudessa ruoasta annetaan. Usein maalaillaan kauhukuvia siitä, mitä tapahtuu, jos jotakin tulee syöneeksi. Samalla terveelliselle ruokavaliolle on helppo naureskella.

McDonald´sin mainoksessa nuori ehdottaa spirulina-pirtelöä, mihin hampurilaista halua-vat kaverit vastaavat ihmettelevillä katseilla.

Ruokateollisuus osaakin luoda mielikuvia siitä, miten pitäisi syödä. Rahkabuumissa kauppojen hyllyille alkoi ilmestyä mieletön määrä tuotteita, jotka houkuttelivat proteiinipitoisuudellaan.

Mihin katosi kohtuus?

Julkisuuden ja ruokateollisuuden välittämä tieto tekee toisinaan vaikeaksi päättää, mitä uskoa ja mitä ei. Informaatioähkyssä syntyy helposti paniikkia siitä, että esimerkiksi sokeria ei saisi ollenkaan syödä, vaikka siitä kokonaan luopuminen ei välttämättä olisikaan perusteltua – ellei sitten sairasta diabetesta.

Janne Huovila tutki väitöskirjassaan Tapauskohtaisuuden taju ravitsemukseen liittyvää mediajulkisuutta. Tutkimuksessa ilmeni, että tutkitun tiedon sijasta suomalaiset uskovat enemmän muiden kokemuksiin ruuasta. Syömisen yksilöllistyminen on mielenkiintoinen tulos, sillä se kertoo siitä, että tutkijoiden tekemiä suosituksia ei nähdä yhtä relevantteina kuin aikaisemmin.

Tavisten kokemusten kuunteleminen juontaa juurensa siihen, että omakohtaiset kokemukset kiinnostavat nykyään enemmän kuin aikaisemmin. On toki hyvä, että sosiaalisen median bloggaajalta tai kaverilta saatu tieto auttaa syömään oikein, mutta toisaalta hyvin tehty tutkimus antaa perustelut asioille. Myöskään uutinen, jossa ei lue selkeää dataa käytännössä, ei kerro koko totuutta käytännönläheisyydestään huolimatta.

Tiedon kyseenalaistamisen lisäksi toinen tapa varmistua tietyn ruokavalion toimivuudesta on kokeilla asiaa käytännössä. Se, mikä toimii kaverilla, ei välttämättä toimi toisella. Loppupeleissä keho kertoo, mitä se tarvitsee, ja ruoassa kuin ruoassa tärkeää on kohtuus. Syöminen ei ole niin sietämättömän vaikeaa, kuin media ja ruokateollisuus toisinaan antavat ymmärtää, vaan nautinto.

Artikkelin lähde: http://www.ess.fi/Mielipide/esalaiset/art2289977 (Google News)